SprintIT 10 vuotta
Kiitos asiakkaillemme yhteisistä vuosista!


SprintIT on suomalainen Odoo ERP-talo, joka sai alkunsa kolmen IT-miehen rakkaudesta avoimeen koodiin ja innostuksesta pyörittää omaa yritystä. Kun Odoo (tai silloinen OpenERP) alkoi toistua bisneskeskusteluissa yhä useammin, tarttuivat Marko Happonen, Petri Heino ja Roy Nurmi päättäväisinä tilaisuuteen. Kesäisenä tiistaina 4.6.2014 SprintIT:n matka saattoi virallisesti alkaa.

Pikakelauksella 10 vuotta eteenpäin: olemme nyt Pohjoismaiden suurin Odoo-talo, palkkalistoillamme on 50 Sprintteriä melkein kymmenestä eri kansallisuudesta, toimistomme sijaitsevat Suomessa ja Intiassa, ja kahtena vuonna olemme saaneet paikan Euroopan parhaiden Odoo-kumppanien TOP 3:ssa.

Lisäksi olemme kehittäneet liudan omia applikaatioita Odooseen, ja Suomen kirjanpitolainsäädännön vaatimukset täyttävän SprintIT Odoo -taloushallinnon paketin, joka on itse asiassa ainoa laatuaan.

Mikään tästä ei olisi ollut mahdollista ilman asiakkaitamme, ja yli 200 toimitettua Odoo-projektiamme. Olemme menestyneet matkallamme nimenomaan asiakkaidemme avulla - oppien ja kasvaen jatkuvasti itse.  Venymistä ja kovaa työtä on tarvittu aika-ajoin molemmilta puolilta, virheitä tehty ja onnistumisia juhlittu. 

Asiakkaidemme tarpeet ja palautteet ovat ohjanneet meitä polullamme eteenpäin, ja ne näkyvät myös arvoissamme: Professional, Team ja Care.

Tutustu asiakastarinoihimme täällä


Suuri kiitos asiakkaillemme siitä, että olette olleet osa matkaamme. Teistä jokainen on meille tärkeä! 

Jatketaan yhdessä kohti seuraavaa kymmentä vuotta ja uusia Odoo-versioita!

Kaikki alkoi Confetista


SprintIT:n ensimmäinen asiakas Confetti on edelleen matkassamme mukana vielä 10 vuoden jälkeen.


“Meille itsellemme Odoon kriteereistä tärkein on asiakaspysyvyys. Olemme onnistuneet siinä alan keskivertoon nähden hyvin. Asiakkaidemme tyytyväisyydestä kertoo myös se, että yrityksemme aivan ensimmäinen asiakas Confetti luottaa palveluihimme edelleen”.

Lue blogipostaus aiheesta

Mitä tulevaisuus tuo tullessaan?


Istuimme partnereiden Markon, Petrin ja Royn kanssa alas viime vuoden kesäkuussa juttelemaan SprintIT:stä - muistelemaan yrityksen alkuvuosia sekä pohtimaan nykytilannetta ja tulevaa.


Tulevaisuudesta puhuessa aiheeksi nousi kansainvälisyys ja halu toimia useammin Odoo-toimittajana myös monikansallisille yrityksille.

Katso miten kolmikko kertoo asiasta omin sanoin

Kasvutarinamme jatkuu


Kasvumme on ollut viime vuosina nopeaa, ja sitä tukeaksemme meillä on ihan omat “SprintIT People” -urasivut. Oletko tutustunut niihin vielä? 


Sivuilla on tälläkin hetkellä muutama avoin paikka, ja paljon ilahduttavia haastatteluja sekä blogipostauksia meistä arjen ERP-sankareista.

Tutustu kulttuuriimme, lue uratarinoitamme ja katso miltä tavallinen arkemme näyttää

Haluaisitko sinäkin olla yksi menestyvistä asiakkaistamme?

Ota meihin yhteys niin jutellaan!

Lue myös nämä