Belgian KPMG on valinnut pääasialliseksi teknologiakumppanikseen Odoon. Valinta on KPMG:n sanoin vallankumouksellinen ja mullistaa heidän kirjanpitäjiensä elämän.
Ennen valintapäätöstä KPMG vertaili yhdeksän eri yrityksen tarjontaa. Odoo teki vaikutuksen modernilla teknologiallaan, KPMG:n tavoitteiden ymmärtämisellä ja täydellisesti integroidulla ohjelmistotarjonnallaan.
Valitsemalla Odoo-teknologian KPMG ei omien sanojensa mukaan tehnyt ainoastaan ohjelmistovalintaa, vaan strategisen päätöksen uudistumisesta ja jatkuvasta kehityksestä. KPMG haluaa jatkossakin olla alansa edelläkävijä.
KPMG:n päätös siirtyä “yhden ohjelmiston taktiikkaan” ja täydellisesti integroituun ohjelmistoon mahdollistaa saumattoman viestinnän ja sujuvan yhteistyön asiakkaiden kanssa sekä ennen kaikkea monien prosessien automatisoinnin.
KPMG:n missiona on tarjota asiakkailleen konsultaation lisäksi moderneja digitaalisia työkaluja, joiden avulla saavutetaan kunnianhimoisimmatkin liiketoimintatavoitteet. Odoo on täydellinen kumppani KPMG:lle, sillä myös Odoon tavoite on auttaa yrityksiä, ymmärtää yritysten prosesseja ja kehittää niihin sopivia työkaluja.
Modernit työkalut KPMG:n kirjanpitäjille
Uudet modernit, digitaaliset työkalut auttavat kehittämään KPMG:n kirjanpitäjien toimenkuvaa.
Odoon kirjanpitomoduuli, sen laskuntunnistusominaisuudet, tekoälyn hyödyntäminen ja kyky integroida monenlaisia yrityssovelluksia mahdollistavat rutiinitehtävien automatisoinnin ja ajansäästön. Jatkossa KPMG:n kirjanpitäjät voivat keskittyä tuottavampaan työhön ja ydinliiketoiminnan tukemiseen.
"Kirjanpitäjien maailma muuttuu! Jatkossa asiakkaat vaativat parempaa ja nopeampaa palvelua.
Olemme yhdistäneet KPMG:n kokemuksen ja asiantuntemuksen Odoon uraauurtavaan ohjelmistoon. Tämän avulla autamme asiakkaitamme yksinkertaistamaan liiketoimintaansa.
Se tarkoittaa reaaliaikaista kirjanpitoa, joka on saatavilla milloin tahansa ja missä tahansa.",
kertoo Wim Van den Brande, KPMG:n Belgian vero-, laki- ja kirjanpitojohtaja, KPMG:n tiedotteessa.
Haluatko olla osana edelläkävijöiden rintamaa? Tutustu Odooseen!
SprintIT on kehittänyt Odooseen Suomeen lokalisoidun, Suomen kirjanpitolainsäädännön mukaisen taloushallinto-ohjelmiston.
Odoon kysyntä kasvaa hurjaa vauhtia ja asiakkaamme ymmärtävät millaista lisäarvoa tuovat reaaliaikainen kirjanpito ja varastonhallinta, sähköinen ja automatisoitu taloushallinto sekä helppo raportointi, mikä nopeuttaa ja parantaa päätöksentekoa. Suurin osa uusista ERP-asiakkaistamme ottaa käyttöön myös Odoon taloushallinto-ohjelmiston.
Asiakasyrityksemme usein harkitsevat myös tilitoimiston vaihtoa, joten Odoo-osaajille on kysyntää.
Jos olet kiinnostunut luomaan aitoa lisäarvoa asiakkaillesi, “tee KPMG:t”, ja ryhdy Odoo-tilitoimistoksi. Ota yhteyttä, niin katsotaan miten pääset alkuun!
Jos haluat harkita vielä hetken ja tutustua aiheeseen enemmän, kannattaa tutustua näihin:
Odoo-taloushallinto
SprintIT:n Odoo-kumppanuusohjelmasta tilitoimistoille
Blogi: Tuottaako tilitoimistosi lisäarvo asiakkaille?
PODCAST: Sujuva yhteistyö tilitoimiston ja ohjelmistotoimittajan kanssa uuden ERPin käyttöönotossa
PODCAST: Onko tilitoimistollasi valmiudet tuottaa aitoa lisäarvoa yrityksellesi?
Odoota käyttävien yritysten määrä kasvaa, ja kaikki tarvitsevat myös tilitoimiston!
Haluaako tilitoimistosi olla osa tätä kasvutarinaa?